Lauma kasvoikin vauvalla.

Tuo ihana pieni karvakorva, joka on jo kohta neljä vuotta kuulunut perheeseen. Alusta asti touhuttu ja harrastettu, yhdessä kuljettu paikkaan kuin paikkaan. Kieltämättä vähän jännitti, kun neiti ilmoitti tulostaan, että kuinka koira ottaa tämän uuden, vähän vähemmän karvaisen, tulokkaan vastaan.

Lukalla ei ennestään paljoa ole lapsikontakteja ollut (joo, tyhmä minä) ja tämä ehkä olikin suurin syy omalle jännittämiselle. Päätin kuitenkin heti alusta asti, että tästä ei tehdä mitään numeroa ja asia saa mennä ihan rauhassa omalla painollaan ja tämä varmasti olikin oikea päätös :)

Vahvistusta sain kyllä jo raskausaikana, kun kyläiltiin Lukan kasvattajan luona ja heillä vipelsi tuolloin noin vuoden ikäinen pieni tyttö. Lukan käytös oli lähinnä uteliasta ja tarkkailevaa, jopa pieni leikkiyritys nähtiin. Tyttö kun kovasti tarjosi Lukalle palloa, niin toosi varovasti Luka kävi pallon ottamassa ja viemässä sitten takaisin.

Kun neiti sitten syksyllä saapui maailmaan, oli Luka siskollani hoidossa sairaala-ajan. Muutama tuttu kyselikin, onko Luka pitkään hoidossa, ennen kuin haetaan kotiin. Olin aivan ihmeissäni, miksi Luka muka jäisi hoitoon, kun itse olemme kotona? Minulle ei ollut tullut mieleenkään, ettemmekö hakisi Lukaa heti kotiin ja niin tehtiinkin. Sairaalasta kotiintulo reissulla haettiin Luka kyytiin ja tervehdittiin normaalisti ensin itse ja kotona sitten vain lykättiin kaukalo lattialle, että tällainen me nyt tuotiin mukana. Luka häntä heiluen haisteli uuden tulokkaan, oli varmasti hiukan ihmeissään, mutta kokoajan myös hyvällä tavalla kiinnostunut.

Oli muuten niin onni, että mies piti heti sen sallitun kolme viikkoa isyyslomaa. Olisi voinut olla aika haaste heti alkuun pärjätä yksin pienen tulokkaan ja koiran kanssa, varsinkaan kun neitiä ei heti saanut pihalle viedä.

Ensimmäisinä kertoina Luka reagoi aika voimakkaasti neidin itkuun, mutta siihenkin tottui nopeasti. Edelleenkin, jos tulee oikein kuva itku, tulee Luka hädissään paikalla, mutta mihinkään "kiukkuitkuun" tai pieneen kitinään ei reagoi enää ollenkaan. Yleensä vain  huokaa syvään ja koittaa jatkaa uniaan.

Nyt kun neiti on 4kk, Luka on jo ottanut hänet ihan osaksi perhettä ja itselleen tyypillisesti osallistuu kyllä kokoajan kaikkiin meidän toimiin. Aika harvassa on ne kerrat, kun olisin käynyt vaippaa vaihtamassa ilman, että Luka päivystää kylppärin ovella tai ainakin jossain lähettyvillä. Välillä käy lipaisemassa neidin päätä tai tuo kuononsa potkittavaksi. Ja eritoten neidin ruoka-aikaan on ihan skarppina, jos vaikka sattuisi jotain jäämään! :D Voin jo kuvitella, kuinka käy neidin ollessa vähän vanhempi ja tarjolla on ruokaa, josta ei tykkää..

Ja kyllähän jokaisella tytöllä pitää olla se oma pieni bordercollie <3

Seuraavaksi sitten jännitetäänkin sitä, kun neiti lähtee liikkeelle. Mutta enää epäile, etteikö kaikki sujuisi, kunhan aluksi on tarkkana ja molemmille, niin koiralle kuin neidille, tulee pelisäännöt selviksi.

Kuinka teillä on koirat ottaneet vastaan uusia tulokkaita ja onko tilanteet muuttuneet, kun vauvat ovatkin lähteneet liikkumaan?